Koska monessa muussakin asiassa hyvin kaukaa viisas isäni oli arvottanut minulle 9-vuotislahjaksi ostamassaan pyörässä erityisesti kestävyyttä ja kasvunvaraa, oli minulla myös aikuisena pitkään Kilimanjaro-niminen polkupyörä. Sitten muutin Ruotsiin ja myin polkupyöräni.
En enää muista, mitä ostin pyörästä saamillani rahoilla, mutta mitä todennäköisemmin se oli jotain syötäväksi kelpaavaa Uppsalan Luthagens Livs -nimisestä ruokakaupasta. Kun etenevän syksyn mittaan jääkaappini vuorotellen täyttyi ja tyhjeni, hupenivat myös pyöräkaupasta saadut rahat, ja pikkuhiljaa unohtui viininpunainen Kilimanjaro-niminen polkupyörä mielestäni.
En enää muista, mitä ostin pyörästä saamillani rahoilla, mutta mitä todennäköisemmin se oli jotain syötäväksi kelpaavaa Uppsalan Luthagens Livs -nimisestä ruokakaupasta. Kun etenevän syksyn mittaan jääkaappini vuorotellen täyttyi ja tyhjeni, hupenivat myös pyöräkaupasta saadut rahat, ja pikkuhiljaa unohtui viininpunainen Kilimanjaro-niminen polkupyörä mielestäni.
Kunnes tässä hiljattain päädyin:
1. Tekemään Kilimanjaro-alkuisia google-hakuja, ja
2. Muistelemaan intensiivisen porrastreenin maitohappotauolla Kilimanjaro-nimisellä polkupyörälläni tekemiäni maastoretkiä Puijon pururadoille.
Kilimanjaro (oik.) ja Julkulan laavu juhannuksena 2013
Kilimanjaro on Afrikan mantereen korkein vuoristo, jossa on kolme tuliperäistä huippua. Se kohoaa Tansanian ja Kenian rajaseudulla korkeimmillaan Uhuru Peak –nimisessä paikassa 5895 metriä meren pinnan yläpuolelle. Sen huiputtaminen on ollut pikkusiskoni ämpärilistalla kauan. Niin kauan, että syksyllä 2017 hän alkoi vakavissaan tehdä matkavalmisteluita, ja varasi lennot Tansaniaan Arushan kentälle Kilimanjaron katveeseen. Minun puolestani oli samaan aikaan määrä lähteä aivan päinvastaiselle puolelle maailmaa elämäni ensimmäiseen tutkijavaihtoon, mutta joulukuussa kohtalo puuttui peliin ja toi allekirjoittaneesta riippumattomia mutkia matkaan siinä määrin, että reissu jäi tekemättä ainakin tällä erää.
Ensipettymyksen (joka oli suuri, myöntää täytyy) jälkeen huomasin, että elämä järjesti sekä ajankäytöllisesti että taloudellisesti eteeni tilaisuuden, johon olin tietämättäni koko aikuisikäni valmistautunut vaellellen ison osan arkivapaistani päämäärättömästi Puijon ja Uplannin ja Pyynikin metsissä, samoilemalla Corkin ja Kerryn nummisilla huipuilla, kipuamalla Ladinger Spitzelle Itävallassa ja treenailemalla erätaitoja kotimaan telttareissuilla ja mökkiretkillä. Ja niinpä tein sitruunoista gin tonicia, vaihdoin lennosta matkakohdetta ja hyppäsin pikkusiskon kelkkaan Kilimanjaroa tavoittelemaan.
Samassa aallossa retkikuntamme täydentyi vielä yhdellä savolaisella supernaisella, ja maaliskuun 2018 alkuviikolla kolmikkomme on suunnitelmien mukaan hyvää vauhtia painelemassa vaelluskengissä sademetsävyöhykkeellä kohti korkeuksia.
Kilimanjaro-tekstisarjassa kirjoitan, millaista oli yrittää kivuta viikossa vajaaseen kuuteen tonniin lapsuuden parhaiden tappelukavereiden kanssa
Tervetuloa mukaan reissuun!
Kuva lainassa National Geographicilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti